|
Vaalan muinaismuistokohteet |
Askolankangas, pyyntikuoppajärjestelmä ja kivikautinen asuinpaikka
Järvikylä, asuinpaikka-alue
Kiviojankangas, pyyntikuoppajärjestelmä
Lapinsalmen lapinpato
Manamansalon Martinakannan pyyntikuoppakohde, Vanha hautausmaa ja Muinaiskirkon kivikautinen asuinpaikka
Myllyranta, rautaruukki
Nimisjärvi, esihistoriallinen asuinpaikka-alue
Nimisjärvi sijaitsee noin neljä ja puoli kilometriä Vaalan kirkosta lounaaseen. Kyseessä on runsaan kahden kilometrin pituinen järvi, jonka Nimisoja yhdistää kilometrin päässä olevaan Oulujärveen.
Nimisjärven ja Nimisojan rannoilta tunnetaan 15 esihistoriallista asuinpaikkaa. Tämä muinaisjäännösalue on tutkimushistoriallisesti poikkeuksellisen tärkeä. Vuonna 1884 O.A.F. Mustonen löysi sieltä ensimmäisen kerran Suomessa kivikautiseksi ajoitettua keramiikkaa. Yksitoista vuotta myöhemmin A.O. Heikel teki Nimisjärvellä yhden maamme ensimmäistä kivikautiseen asuinpaikkaan kohdistuneista arkeologisista kaivauksista. Julius Ailio kuvaa Nimisjärven keramiikkalöytöjä vuonna 1909 julkaistussa tutkimuksessaan. Se oli maamme ensimmäinen kivikautta käsitellyt väitöskirja.
Heikelin jälkeen Nimisjärvellä on tehty kaivauksia vuosina 1900, 1901, 1911 ja 1919 sekä 1999, 2000 ja 2001. Runsaan löytöaineiston perusteella ensimmäiset asukkaat Nimisjärven rannoille ovat tulleet pian sen jälkeen, kun alue on noussut Itämerta edeltäneestä Ancylusjärvestä noin 7500 eKr. Asutus näyttää jatkuneen yhtäjaksoisena ainakin ajanlaskun alun jälkeisiin vuosisatoihin asti.
Nimisjärvi on yksi keskeisistä kohteita Suomen esihistorian tutkimuksessa ja se on myös Suomen kansainvälisesti tunnetuin esihistoriallinen muinaisjäännöskohde. Nimisjärveltä löytyneiden saviastianpalojen perusteella on annettu nimi kahdelle tärkeälle keramiikkaryhmälle: pohjoissuomalaiselle Säräisniemen kampakeramiikalle (Sär 1) ja varhaismetallikautiselle Säräisniemi 2 -keramiikalle (Sär -2). Keramiikkatyylien nimi johtuu siitä, että ennen vuotta 1954 Nimisjärvi kuului Säräisniemen kuntaan.
Kartalla
Siikajoen uittokanava
|